Vainajien käyttö lääketieteen opetuksessa Tampereen yliopistossa

Tampereen yliopiston Lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunnassa opetetaan tuleville lääkäreille ihmisen ruumiin normaalia rakennetta eli anatomiaa. Erityisen tärkeää ihmisen anatomian osaaminen on lääketieteessä ns. operatiivisilla aloilla kuten esimerkiksi kirurgiassa, synnytys- ja naistentaudeissa ja korva-, nenä- ja kurkkutaudeissa, jotka perustuvat anatomian erinomaiseen hahmottamiseen.

Tampereen yliopiston Lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunta käyttää vainajien testamentattuja ruumiita osana lääketieteen opetustaan. Käyttö perustuu lakiin (2.2.2001/101) ihmisen elimien, kudoksien ja solujen lääketieteellisestä käytöstä (5. luku, 13. §): “Yliopiston anatomian laitokselle voidaan lääketieteen opetusta varten luovuttaa ruumis, jonka opetustarkoitukseen luovuttamiseen vainaja on eläessään kirjallisesti antanut suostumuksensa”.

Laatimalla oheisen ruumiinluovutustestamentin henkilö lahjoittaa ruumiinsa käytettäväksi Tampereen yliopiston Lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunnan anatomian opetuksessa. Lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunta huolehtii tällöin tuhkauksesta ja siihen liittyvistä kuljetuskustannuksista. Kaikkia ruumiinluovutustestamentin kautta saatuja vainajia käsitellään suurella arvonannolla ja kunnioituksella lääketieteen opetustoiminnassa.

On arvokasta, että harkitsette omalta kohdaltanne ruumiinne luovuttamista tähän tärkeään tarkoitukseen.

Lahjoitusasiakirja

Koordinaattori Sari Juvonen huolehtii testamenttiarkistosta ja hoitaa vainajan kuljetuksiin, käsittelyyn, siunaustilaisuuteen ja hautaukseen liittyvät käytännön järjestelyt. Hän vastaa tiedusteluihin ja lähettää haluttaessa testamentti-kaavakkeen. Häneen voi olla yhteydessä puhelimitse 050 3182600 ( arkisin virka-aikana).

Ruumiinluovutustestamentti (PDF – päivitetty 12.6.2023)

Ruumiinluovutustestamentti ohjeet (PDF – päivitetty 30.8.2022)