Johanna Kantola in the European commission newsletter (in Finnish)

Euroopan komission Suomen-edustuston uutiskirje Ajassa haastatteli Johanna Kantolaa ERC-rahoitukseen liittyen.

“Tampereen yliopiston sukupuolitutkimuksen professorin Johanna Kantolan ura tutkijana alkoi 2000-luvun alussa Bristolin yliopistosta, jossa Kantola väitteli valtion käsitteestä kansainvälisessä politiikassa. Ansiokas tutkijan ura kulki Britteinsaarilta Helsingin yliopistoon ja sieltä edelleen Tampereen yliopistoon, jonka professorina Kantola aloitti syksyllä 2017.

Seuraava askel uralla on viiden vuoden mittava tutkimusprojekti Euroopan parlamentin puolueryhmien sukupuolikysymyksistä. Kantola tuntee aiheen hyvin, sillä hän on aikaisemmin kirjoittanut siitä kirjan ja tehnyt useita pienempiä tutkimuksia aihepiirin tiimoilta. Alkava projekti on kuitenkin mittasuhteiltaan huomattavasti aikaisempia laajempi.

– Tarkoituksena on tehdä laaja haastatteluihin, virallisiin dokumentteihin ja etnografiaan perustuva tutkimus Euroopan parlamentin puolueryhmien toiminnasta. Selvitämme sekä sukupuoleen liittyviä käytäntöjä että myös itse politiikan sisältöä, Kantola sanoo.

Kantolan mukaan tällaista empiiristä tutkimusta on aikaisemmin tehty hyvin vähän eikä etnografista tutkimusta parlamentin toiminnasta ole tehty juuri lainkaan.”

Lue koko artikkeli ja uutiskirje tästä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *