Tietoa tutkimuksesta

Health and Social Support – HeSSup Terveys, hyvinvointi ja ihmissuhteet Suomessa -tutkimus

Tutkimushanke on seurantatutkimus, jossa postikyselyjen ja rekisterien avulla tutkitaan aikuisväestön terveyttä suhteessa sosiaaliseen hyvinvointiin. Osallistujat valittiin satunnaistetulla otannalla Suomen väestörekisteristä. Kysely on toistettu samoille henkilöille vuosina 1998, 2003 ja kolmannen kerran syksyllä 2011. Tutkimusta laajennettiin pyytämällä nyt mukaan aikaisemmin osallistuneiden lisäksi heidän nykyinen aviopuolisonsa. Tutkimukseen pyydettiin myös 12500 satunnaisesti valittua vuosina 1984-1988 syntynyttä suomalaista. Tutkimukseen osallistuneet 26 000 suomalaista olivat vuonna 1998 iältään 20-64-vuotiaita. Tutkimus on Helsingin yliopiston kansanterveystieteen osaston, Turun yliopiston kansanterveystieteen osaston, Tampereen yliopiston yleislääketieteen oppialan, Työterveyslaitoksen ja Kelan yhteishanke. Tutkimusta rahoittavat mm. Suomen Akatemia, Kela ja Yrjö Jahnssonin säätiö. Tutkimuksessa on pystytty osoittamaan lapsuudenkodin tärkeä merkitys ihmisen myöhemmälle terveydelle ja selviytymiselle elämässä. Aikuisiän terveys on selvästi yhteydessä lapsuuden olosuhteisiin. Tieto aikuisiän stressaavien elämäntapahtumien merkityksestä on tarkentunut. On näytetty toteen, että hyvät ihmissuhteet ja myönteinen elämänasenne ehkäisevät stressaavien elämäntapahtumien haitallisia vaikutuksia. Tutkimuksesta on julkaistu seitsemän väitöskirjaa, muita opinnäytteitä ja yli 80 tieteellisiä raporttia sekä suomeksi että englanniksi.

Decorative picture of the people having fun
Photo: Jukka Lehtiniemi