HoPES

Väestön, elinolosuhteiden ja yhteiskunnan rakenteiden tutkimusyksikkö

Esittely

Tampereen yliopiston HoPES-tutkimusyksikkö tähtää Suomessa vuosina 1750-1920 elänyttä väestöä, sen alueellisia elinolosuhteita ja resursseja koskevan historiallisen tietokannan luomiseen. Tutkimusyksikkö aloitti toimintansa syksyllä 2017. Laajaan väestöhistoriallisen aineistoon perustuva tietokanta on tarkoitettu tutkimusvälineeksi, jonka avulla historiantutkimuksen menetelmin kerättyä ja analysoitua tietoa voidaan hyödyntää monitieteisessä tutkimuksessa eri tieteenaloilla. Tietokannan rakentaminen toteutetaan yhteistyössä kansainvälisten ja kotimaisten yhteistyökumppaneiden kanssa.

HoPES on osa Tampereen yliopiston Yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan (SOC) tutkimustoimintaa. Sitä koordinoi tutkijoista koostuva asiantuntijaryhmä.

Yksikkömme tukee Tampereen yliopiston strategista visiota monitieteisestä, korkeatasoisesta ja yhteiskunnallisesti vaikuttavasta tutkimuksesta. Sen tavoitteena on väestöhistoriaa ja elinolosuhteita koskevan tutkimuksen edistäminen.

(lisää…)

ajankohtaista

Pertti Haapala: Voiko historiaa tutkia tietokoneella?

Otsikko on tasan 50 vuoden takaa. Se on Viljo Rasilan tutkimuksen Kansalaissodan sosiaalinen tausta takakannesta. Vastaus on: ”Voidaan, käsissänne on ensimmäinen Suomessa milloinkaan ilmestynyt historiantutkimus, jossa on käytetty matemaattisia tietojenkäsittelymenetelmiä.” …

Yhteistyökumppanit