Torilla tavattiin 19.9.2017 – Learning Cafén kuulumisia

Tampereen yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnassa järjestettiin Torilla tavataan -learning cáfe yliopiston yhteistyökumppaneille 19.9.2017. Tilaisuudessa pohdittiin ratkaisuja EDUn tutkimuksen ja kumppaneiden käytäntöjen yhteensovittamiseksi. Learning Cafén pöytien teemoina olivat harjoittelu, kumppanuusviestintä, täydennyskoulutus sekä tutkimus ja hankkeistaminen.

Osallistujia pyydettiin tuomaan mukanaan kaksi teemoihin liittyvää kehittämisideaa. Keskustelu pöydissä oli vilkasta ja keskustelun tuloksena syntyi monia ehdotuksia yliopiston ja kumppaneiden yhteistoiminnan kehittämiseksi. Lisäksi EDUn pedagoginen asiantuntija Päivi Svärd esitteli tilaisuudessa EDUn Opinnäytetorin, jonka tavoitteena on saattaa yhteen ajankohtaisia työelämän tutkimusaiheita ja tutkimuksen tekijöitä.

Harjoittelu osana akateemisia opintoja

Harjoittelua pohtivan teemapöydän emäntinä toimivat opettajat Tuulikki Ukkonen-Mikkola ja Armi Kurkikangas sekä opiskelija Ella Koskela Tampereen yliopistosta. Kaikilla learning café -pöytään osallistujilla oli kokemuksia harjoittelusta ainakin omilta opiskeluajoiltaan. Todettiin, että harjoittelu on muuttunut luonteeltaan. Aikaisemmin harjoittelujaksot olivat pidempiä, harjoittelua saattoi olla jopa yli puolet tutkinnon opinnoista. Nykyisellään harjoittelun määrä on noin 10 % koko tutkinnosta. Harjoittelu ei ole vain teoriaopinnoissa opittujen tietojen ja taitojen soveltamista, vaan harjoitteluympäristössä voidaan oppia myös uusia kokonaisuuksia, kuten esimerkiksi työyhteisössä toimimista ja vuorovaikutustaitoja. Harjoittelusta voidaan käyttää myös työpaikalla tapahtuvaa teorian ja käytännön yhdistämistä kuvaavaa termiä työssäoppiminen. Harjoittelut ovat suunniteltuja, ohjattuja ja arvioituja. Luokanopettaja- ja aineenopettajaopiskelijat suorittavat opetusharjoittelut pääosin Tampereen yliopiston normaalikoulussa ja varhaiskasvatuksen opiskelijat Varhaiskasvatuksen kumppanuusverkoston päiväkodeissa (Tampere, Lempäälä, Nokia, Kangasala, Pirkkala ja Ylöjärvi). Paikat näihin harjoitteluihin varaa yliopisto, elinikäisen oppimisen ja kasvatuksen (elokas) opiskelijat hankkivat harjoittelupaikat itse erilaisista koulutuksen toimintaympäristöistä.

Keskusteluissa tuli esille monia hyviä ajatuksia harjoittelun käytännöistä ja niiden kehittämisestä. Konkreettisena ajatuksena ja mahdollisesti meneillään olevassa opetussuunnitelmatyössä huomioitavana asiana ehdotettiin luokanopettaja- ja aineenopettajaopiskelijoiden harjoitteluympäristöjen monipuolistamista ja luokanopettajaopiskelijoiden laaja-alaistavan opetusharjoittelun siirtämistä maisterivaiheeseen. Tampereen kaupungin edustaja toi esille, että kaupunki on kiinnostunut ottamaan harjoittelijoita ja myös hallinnon harjoitteluita on mahdollisuus toteuttaa kaupungin toimintaympäristöissä (esim. elokas-opiskelijat).

Keskusteluissa korostettiin kansainvälistymiseen, ympäristökysymyksiin, tietotekniikkaan ja erityisoppilaiden määrään liittyviä kokonaisuuksia. Nämä alueet painottuvat opettajan työssä ja ne on hyvä ottaa huomioon myös teoriaopinnoissa. Toivottiin myös, että kasvatustieteen perusopinnoissa voidaan suunnata jo opettajuuteen. Lisäksi pohdittiin mahdollisuutta toteuttaa luokanopettaja- ja aineenopettajaopiskelijoiden yhteinen opetusharjoittelujakso (tätä voi miettiä myös kaksoiskelpoisuuden näkökulmasta). Keskusteluissa oltiin lähes yksimielisiä siitä, että harjoittelujaksojen toivotaan olevan pidempiä kaikilla koulutusaloilla.

Yhteenvetona voidaan todeta, että harjoittelujaksot koetaan erittäin merkityksellisiksi tulevan työn kannalta. Opiskelijoiden, yliopiston opettajien ja harjoittelujaksojen ohjaajien kanssa tehtävä yhteistyö ja yhteiset keskustelut hyödyntävät kaikkien osallistujien asiantuntijuuden kehittymistä.

Kumppanuusviestinnän teemoista laajempiin pohdintoihin yhteistyöstä

Learning Cafén kumppanuusviestinnän pöytää luotsasivat Päivi Svärd EDUsta ja Pirjo Järvinen TREDUsta. Keskustelun toivottiin ottavan kantaa siihen, millaista dialogia kenttä toivoo yliopiston kanssa, miten tutkimustuloksia voidaan jakaa saavutettavasti ja käytettävästi sekä millaisia toiveita kentällä on kumppanuudesta yleensä ja miten toiveet saataisiin yliopiston käyttöön. Aiheet sivusivat päivän teeman mukaisesti kasvatustieteiden tiedekunnan avaamaa Opinnäytetori-verkkosivustoa, mutta eivät rajoittuneet vain siihen.

Keskusteluissa nousi selkeästi esille, että niin kumppanuutta kuin viestintääkin on monella eri tasolla. Viestintää on myös toteutettava sidoksissa siihen, mitä kumppanuus on ja mitä ovat kumppanuuden edellytykset ja tavoitteet. Näitä on vielä käytävä tarkemmin läpi, ei ainoastaan kumppanuusverkostoissamme vaan myös yliopiston sisällä ja suhteessa Tampere3-prosessiin.

Kumppanuus ja siitä viestiminen saattavat jäädä liikaa yksittäisten ihmisten välisten suhteiden ja aktiivisuuden varaan, siitä pitää pyrkiä pois. Kumppanuusviestintään tarvitaan rakenteita, sovittuja käytäntöjä, yhteyshenkilöitä ja vuorovaikutteisuutta. Verkostomaisesta kumppanuudesta nostettiin esille hyviä esimerkkejä, kuten Varhaiskasvatuksen kumppanuusverkosto ja Sivistystyön Vapaus ja Vastuu -verkosto.

Opinnäytetorin kehittämistoiveina nousivat esille sisältöjen riittävä laaja-alaisuus, alustan käytettävyys ja olennaisen löytyminen nopeasti. Käyttäjää voitaisiin auttaa järjestämällä sisältöä aihepiirikoreihin, esimerkiksi käyttämällä osuvia kategorioita, sisältöä kuvaavia asiasanoja ja linkityksiä. Etusivun tulisi kertoa nopeasti, mitä Opinnäytetorilla on tarjolla ja millaista sitoutumista, perehtymistä ja paneutumista juuri tämä ympäristö edellyttää.

Se että Opinnäytetori on nyt avattu ei vielä riitä, vaan siitä täytyy myös tiedottaa pitkäjänteisesti ja suunnitelmallisesti, jotta Opinnäytetoria myös käytettäisiin aktiivisesti. Opiskelijoita on motivoitava mukaan kirjoittajiksi kertomalla heille eduista, joita näkyvyys Opinnäytetorilla heille tarjoaa.  Kanditöiden, gradujen ja väitöstutkimusten esittelyjen toivottiin olevan toimitettuja, helposti avautuvia tekstejä tyypillisten tiivistelmien sijasta. Myös lyhyitä, 1–3 minuutin mittaisia videoita toivottiin.

Opinnäyteyhteistyö ja tutkimustuloksista tiedottaminen, samoin kuin Opinnäytetorikin, on vain yksi osa kumppanuusviestintää. Tiedotuksen kanavina nousivat esille myös sosiaalinen media ja yhteisöalustat, sähköpostiin tilattavat uutiskirjeet sisältölähtöisenä viestintänä, Tampere3-blogin hyödyntäminen sekä tiedottaminen hankkeiden ja yhteisten tutkimusportaalien kautta.

Täydennyskoulutus

Täydennyskoulutuksen teemapöydässä toimivat ideointiemäntinä Tea Seppälä EDUsta ja Outi Verkama Tampereen kaupungilta.

Tieteen nopeassa muutoksessa sekä uusien opetussuunnitelmien jalkauttamisessa varhaiskasvatukseen ja kouluihin opettajien osaamisen kehittäminen on keskeistä, mutta valtavan tietomäärän keskellä haastavaa.  Ratkaisuna koettiin yliopistollinen täydennyskoulutus, joka suodattaisi tiedon opettajien ja koulujen tarpeisiin.  Kuitenkin osallistuminen täydennyskoulutukseen on nykyisten kuntien taloustilanteen ja sijaiskustannusten vuoksi haastavaa. Joustavuutta ja innovatiivisuutta täydennyskoulutuksen toteutukseen kaivataan, mutta usein koulutusten rahoittajien ehdot toteutukselle koettiin asettuvan poikkiteloin uusien ideoiden tielle. Kumppanuusyhteistyön kautta tulisikin löytää uudenlaisia koulutusten toteutusratkaisuja valtion rahoitusmallien ulkopuolella, koska nykyiset rahoituksen pelisäännöt opetustoimen henkilöstön täydennyskoulutuksessa rajaavat esimerkiksi opiskelijat ulos ja tekevät perusopetuksen ja täydennyskoulutuksen integroinnin mahdottomaksi.  Uusien ajatusten ohella kuitenkin myös lyhyet täsmäkoulutukset ja avoimen yliopiston tarjonta osana täydennyskoulutusta koettiin toimivaksi perinteeksi.

Muu oppilaitoksen henkilökunta pedagogisina toimijoina näyttää unohtuneen täydennyskoulutuksessa. Lisäksi lukioon toivotaan omanlaista pedagogiikkaa, joka olisi lähellä yliopistopedagogiikkaa ja valmentaisi siten lukiolaisia paremmin kohti korkeakoulussa vaadittua oppimista. Erityisesti vapaan sivistystyön opettajien osaamisen kehittämisen tarve nähtiin aineenopettajien pätevöittävissä opinnoissa, sillä suurelta osalta vapaan sivistystyön opettajia nuo opinnot puuttuvat. Myös kuntien ja valtion opetusalan päättäjien katsottiin kuuluvan yhtälailla yliopistollisen opetus-ja kasvatusalan täydennyskoulutuksen piiriin.

Täydennyskoulutus nähtiin keskeiseksi osaksi opettajankoulutuksen jatkumoa valmistumisesta koko uran kestävään osaamisen kehittämiseen.  Jotta täydennyskoulutukset integroituisivat toimiviksi opettajien osaamisen kehittämiseen ja urakehitykseen sekä samalla koulujen kehittämiseen, nähtiin oppilaitosten ja yliopiston välinen kumppanuusyhteistyö tärkeäksi opettajien henkilökohtaisten kehittymissuunnitelmien laatimisessa ja samalla koulujen osaamisen johtamisessa.  Toivottiin, että yliopisto tiedottaisi työnantajia rahoituskanavista, jotta yhteisten täydennyskoulutusten suunnittelu saadaan käyntiin ja johon opetushenkilöstö otetaan mukaan.  Mentorointia kehittävän yhteistyön tulisi myös olla saatavilla koko opettajan uran elinkaaren ajan, aina induktiovaiheesta elämän siirtymien vaiheiden kautta eläköitymiseen asti. Yliopistolta toivottiin niin tutkimusperustaista tietoa kuin kehittävää tutkimustakin mentoroinnin osa-alueista.

Erityisesti tutkintotavoitteisen opetuksen ja täydennyskoulutuksen integraatio nähtiin mielenkiintoisena ja kokeilun sekä kehittämisen arvoisena mallina, joista esille nostettiin kentän opettajien ja perusopiskelijoiden yhteiset kurssit, mikä edellyttää rahoittajalta joustavuutta.  Tärkeäksi todettiin harjoittelijoiden ja opettajien yhteinen oppiminen, jossa dialogin kautta yhdistyvät tuore tutkimusperustainen tieto ja arkirealismi. Uudeksi koulutussuunnittelun malliksi kehittyi esimerkiksi harjoittelijoille ja opettajille suunnattu yhteinen koulutus, jonka he voivat itse suunnitella ja toteuttaa itselleen työparityöskentelynä.  Kouluja myös kannustettiin hyödyntämään harjoittelijoita opetuksessa ja tuoreen tiedon välittäjinä erilaisissa opetuskontekstissa.

Koulutusvienti on edennyt EDUssa laajaksi globaaliksi toiminnaksi, josta toivottiin uusia mahdollisuuksia uusien täydennyskoulutusten kehittämiseen.  Kehittävä tutkimus olisi luonnollisena osana aktiivisesti kaikissa toiminnoissa läsnä.

Tutkimus ja hankkeistaminen

Tohtoriopiskelija Sini Teräsahteen luotsaamassa pöydässä teemana oli Tutkimus ja hankkeistaminen. Keskusteluissa tunnistettiin kaikilla hankkeilla olevan tietyt tunnuspiirteet, mutta hankkeiden kokoluokassa on suuria eroja. On isoja kotimaisia, ja nykyisin ennen kaikkea kansainvälisiä hakkeita, joissa liikkuu paljon rahaa, ja ne vaativat myös organisoitua suunnittelua ja varainhankintaa. Toisaalta on myös pieniä hankkeita, joita nimitettiin ”kevythankkeiksi”, ja monenlaista projektimaista kokeilutoimintaa, jota esimerkiksi dokumentoidaan vaihtelevasti. Hankkeet liitetään usein kehittämistoimintaan ja hankkeet mahdollistavat kokeiluja ja luovia ratkaisuja asioiden organisoinnille. Yksittäiset hankkeet ovat usein lyhytkestoisia, mutta hankkeiden ketjuissa on mahdollista luoda uusia toimintatapoja ja työkaluja ja vakiinnuttaa niitä.

Hankkeistamisen haasteina taas nähtiin ensinnäkin se, että hankkeille pitää löytää rahoitus ja henkilöresurssit, mikä ei aina ole helppoa ja vaatii työtä. Usein hankkeille saadaan vähemmän rahaa, kuin on haettu, jolloin joudutaan tinkimään hankkeen toteutuksesta, mikä turhauttaa hankkeen parissa työskenteleviä. Haasteena on myös tekijöiden löytäminen hankkeisiin. Hankkeet vaativat uusia rekrytointeja tai vanhojen työntekijöiden irrottamista perustyöstään. Joskus ideoita hankkeisiin olisi runsaasti, mutta ei tiedetä, mistä löytäisi tekijöitä. Toisinaan taas on tekijöitä, mutta ei aitoja ideoita, ja hankkeita tehtaillaan vain rahan vuoksi, jolloin myöskään hankkeen tulokset eivät kiinnosta ketään. Hankemuotoisen työskentelyn ikuisena haasteena on jatkuvuuden takaaminen ja tulosten levittäminen, johon ei yleensä ole enää aikaa hankkeen päättyessä.

Pöydässä keskusteltiin myös, voisiko kasvatustieteiden opinnoissa tehtäviä opinnäytetöitä hankkeistaa. Yliopistolla tulisi ensinnäkin pohtia, minkälaista osaamista opinnäytetutkimuksen odotetaan tuottavan. Onko opinnäytetutkimuksen teossa tärkeintä itsenäinen työskentely, työelämärelevanssi vai tutkimuksellisuus? Opinnäytetutkimuksen hankkeistamisessa nähtiin mahdollisuutena mielekkäiden tutkimusaiheiden löytäminen, graduprosessin sujuvoittaminen ja työelämäosaamisen kartuttaminen hanketyöskentelyn myötä.

Opinnäytetutkimuksen hankkeistamiseen löydettiin keskusteluissa kolme tapaa: Ensimmäinen tapa olisi valmiisiin hankkeisiin mukaan ottaminen. Tällaisessa tapauksessa opiskelijan tekemän tutkimuksen osuus olisi hyvä ottaa huomioon jo hankesuunnitelmaa tehdessä. Toinen tapa olisi opinnäytetyöntekijöiden kokoaminen jonkin yhteisen, isomman teeman ympärille ja hankkeen luominen tästä teemasta. Opiskelijat toteuttaisivat kukin palasensa hankkeesta. Paitsi että hanke jaettaisiin opinnäytetöiksi teemoittain siten, että kaikki aloittavat ja lopettavat samaan aikaan, opinnäytetöitä voitaisiin sarjoittaa myös ajallisesti etenevästi pitkäkestoisten hankkeiden sisään. Opinnäytetöiden ohjaaja olisi samalla hankkeen johtaja, mikä vaatisi kenties enemmän kuin mihin opinnäytetöiden ohjauksessa ollaan totuttu. Kolmas tapa olisi opinnäytetutkimuksen sitominen tiedekunnan tutkimusryhmien toimintaan ja niissä tehtäviin hankkeisiin.

Opinnäytetöiden hankkeistaminen vaatisi uudenlaisten prosessikuvausten luomista. Hankkeistamiseen on olemassa julkisella sektorilla ja järjestöissä toimintamalleja, joita voitaisiin hyödyntää. Keskustelijoita mietitytti kuitenkin esimerkiksi se, voiko opinnäytetutkimusta myydä, sillä maksavan osapuolen odotukset nostaisivat todennäköisesti opinnäytetöiden laatuvaatimuksia korkeammalle. Kuka vastaisi viime kädessä hankegradun laadusta ja sen teosta tehdyn sopimuksen toteutumisesta? Onko se opiskelija, ohjaaja vai yliopisto? Opinnäytetutkimusta voidaan tehdä myös yhteisohjaussopimuksella, jolloin ei ole tarvetta rahalle, mikä vähentää myös opinnäytetyön myymiseen ja työntekijän palkkaamiseen liittyviä epävarmuuksia.  Pieni palkkio voi tosin olla silti paikallaan ja houkuttelee tekijöitä tarttumaan aiheeseen. Haasteena yhteisgraduajatuksessa taas on se, että se vaatii yhteistyökumppanilta enemmän aikaa ja sitoutumista. Onko yhteistyökumppaneilla osaamista ja aikaa ohjata graduja?

Tutkimusyhteistyöstä, hankkeistamisesta ja niiden päämääristä pohdittiin yleisemmin, että kyse on kunkin toimijaosapuolen strategisesta työskentelystä, mikä on pitkälti johtamiskysymys. Systemaattinen yhteistyö vaatii myös koordinointia. Hankkeiden hyödyistä kullekin osapuolelle on keskusteltava. Toimiva hanke syntyy aidoista intresseistä ja niiden onnistuneesta yhteensovittamisesta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *