Tunteet perhe- ja läheissuhteissa

Tunteilla on aikamme ihmissuhteissa aiempaa keskeisempi merkitys. Perhe- ja läheissuhteiden on esitetty muuttuneen entistä enemmän yksilöiden omiin valintoihin ja mieltymyksiin pohjautuviksi samalla kun yhteiskunnallisten rakenteiden kuten avioliittoinstituution tai taloudellisten näkökulmien on nähty menettäneen merkitystään suhteiden ylläpitäjinä. Tunteita ja läheissuhteita tarkastelevat tutkijat ovat todenneet, että tunteista on tullut yksi keskeinen moninaisia perhe- ja läheissuhteita rakentava, kiinnipitävä ja hajottava voima. On myös väitetty, että emotionaalisen sisällön ja tyydyttävyyden merkitys läheissuhteissa on viimeisten vuosikymmenten aikana korostunut. Mahdollisista muutoksista huolimatta perhe- ja läheissuhteet ovat edelleen perustavanlaatuisia ihmisten välisiä sidoksia.

Näitä kysymyksiä tarkastellaan yhteiskunta- ja ihmistieteelliseen tutkimukseen pohjaavassa Tunteet perhe- ja läheissuhteissa -kirjassa, joka on oppi- ja ammattikirjaksi soveltuva tiede- ja tietokirja. Kirja tarjoaa tuoreita näkökulmia tunteiden keskeisistä merkityksistä aikamme perhe- ja läheissuhteille ja se soveltuu yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa yhteiskuntatieteiden, kasvatustieteiden, psykologian, sukupuolentutkimuksen, perhetutkimuksen sekä sosiaali- ja hyvinvointialojen oppikirjaksi.

Kirjan kirjoittamiseen osallistuu yli kaksikymmentä suomalaisissa yliopistoissa toimivaa tutkijaa. Kirjoittajat ovat keskeisimpiä 2000-luvulla tunteita ja perhe- ja läheissuhteita tarkastelleita suomalaistutkijoita, joista suurin osa on väitellyt tohtoriksi tunteita, perheitä tai läheissuhteita käsittelevistä teemoista Kirjassa keskeisen roolin tekstin elävöittäjänä, konkretisoijana ja tunnelman välittäjänä saa kuvataiteilija Taija Goldblattin (http://taija.goldblatt.fi/) teräviä huomioita tunteista perhe- ja läheissuhteista tarjoava mustavalkokuvitus. Suomen Kulttuurirahasto on myöntänyt kirjan toimittamiseen ja kuvitustyöhön 5000e. Kirja julkaistaan keväällä 2018.

Kirjan toimittajat:

Petteri Eerola, tutkijatohtori, Tampereen yliopisto

Henna Pirskanen, tutkijatohtori, Jyväskylän yliopisto