Vieraileva blogikirjoittaja Outi Kauko: Lasten yksinäisyyden moninaisuus erilaisissa perhesiirtymissä – väitöskirjatutkimus

Väitöskirjassani tarkastelin sitä, millaisia merkityksiä erilaisissa perhesiirtymissä elävät lapset antavat yksinäisyydelle. Valitsin perhesiirtymiksi tavanomaisiksi ja harvinaisemmiksi ajateltuja siirtymiä, elämänkulun muutosvaiheita, joihin liittyy muutoksia myös perhesuhteissa: koulun aloitusvaiheen, vanhempien erotilanteen ja pakotetun eron perheestä sotatilanteen vuoksi. Tutkimuksen tavoitteena oli ymmärtää yksinäisyyden käsitettä laajasti, joten tarkastelin yksinäisyyttä suhteessa perhesiirtymiin lasten itsensä määrittämänä, lähtökohtaisesti avoimena ja arkisena ilmiönä. Väitöskirjan osatutkimukset perustuivat tokaluokkalaisten iltapäiviä käsitteleviin haastatteluihin, vanhempien eron kokeneiden lasten kirjoituksiin ja yksin maahan tulleiden turvapaikanhakijalasten haastatteluihin.

Väitöstutkimukseni pohjalta lasten voi todeta antavan yksinäisyydelle monenlaisia merkityksiä. Lapset nimeävät erilaisia yksinäisyyden seurauksia, sekä yksinäisyyden ratkaisuja, jotka ovat eri tavoin lasten ulottuvilla. Sosiaalityön tieteenalan pioneeritutkimuksessa yhteiskuntatieteiden kannalta kiinnostavia ovat lasten ja erityisesti turvapaikanhakijalasten yksinäisyys paitsi yksilöllisenä myös yhteiskunnallisena, rakenteellisena ilmiönä.

Tutkimuksessani yksinäisyys näyttäytyy moninaisena, kestoltaan ja vakavuusasteeltaan vaihtelevana. Yksinäisyys kytkeytyy niin ulkopuolisuuden kokemukseen liittyvään kuulumattomuuteen kuin tylsyyteen ja kodittomuuteenkin. Lapset kuvaavat yksinäisyyttä 1) arkipäiväisenä ja ohimenevänä, 2) tilanteisena, 3) totaalisena, haavoittavana ja pitkäkestoisena, mahdollisesti krooniseksi kehittyvänä. Lisäksi yksinäisyys tulee esille lasten henkilökohtaisena tarkoituksettomuuden ja avuttomuuden tunteena sekä vertauskuvin kuten nälän käsitteellä. Lisäksi esille tulee yksinäisyyden sanallistamisen vaikeus tai haluttomuus puhua yksinäisyydestä ylipäätään.

Tutkimukseni tuo esiin, miten lapset nimeävät yksinäisyyden seuraukset kielteisinä, kuten surullisuutena, ikävöintinä ja eksyksissä olon tunteena sekä tyhjyyden tunteena viitaten siihen, että jotain puuttuu. Näiden ohella he kuvaavat seurauksia myös neutraalin arkipäiväisesti, jopa myönteisessä valossa. Lasten näkökulmista erilaisten yksinäisyyksien ratkaisukeinot ovat eri tavoin lasten ulottuvilla. Lapsilla on arkipäiväisen, ohimenevän yksinäisyyden helpotus- ja ratkaisukeinoja. Tilanteinen, pidempikestoinenkin yksinäisyys pääsääntöisesti ratkeaa ajan kanssa ja lapsi voi jossain määrin vaikuttaa siihen. Pitkäkestoisen yksinäisyyden kanssa elämisen ohella lapset myös selviytyvät yksinäisyyden kanssa, keskeisenä selviytymisstrategiana kuvataan yksinäisyyden unohtaminen. Rakenteellisesta, kasautuvasta yksinäisyydestä huolimatta yksinäisyydestä selviytymistä vahvistavat asuinympäristön fyysinen pysyvyys, arjen rutiinit ja merkittävät ihmissuhteet.

Yksinoloa ei tule tulkita yksioikoisesti yksinäisyydeksi, koska lapset tekevät eron yksinolon ja yksinäisyyden välillä vähintään epäsuorasti. Lapset kertovat yksinolon tarpeesta, joka tarjoaa mahdollisuuden lepoon, itsereflektioon, itsensä toteuttamiseen tai muuhun tarkoituksenmukaiseen toimintaan, vaikkapa jonkin asian suremiseen. Lasten esiin tuoman yksinolotarpeen pohjalta voi kysyä tulisiko lapsilla olla oikeus yksinoloaikaan ja -paikkaan, ja oikeus valita ainakin jossain määrin kenen kanssa hän asuu tai viettää aikaansa. Yksinäisyyden vastakohtana väitöstutkimukseni tuo näkyväksi lapsille merkitykselliset suhteet erilaisissa perhesiirtymissä. Koulun aloitusvaiheessa vertaiset korostuvat iltapäivisin vanhempien jäädessä taustalle. Vanhempien erotilanteessa ja pakotetussa erossa perheestä sotatilanteen vuoksi vanhemmat ovat merkityksellisimpiä. Lapset tuovat esille myös lemmikkieläinten voivan helpottaa tai peräti ratkaista ainakin lyhytaikaista yksinäisyyttä.

Yksinäisyyden tarkastelu perhesiirtymien kautta tuo mukanaan kaverisuhteiden ohella perhesuhteiden, vanhempien, etenkin äidin paikan lasten kokemassa yksinäisyydessä. Toisaalta lapsen yksinolo suhteessa perheenjäseniin saatetaan ylitulkita yksinäisyydeksi. Tutkimukseni kyseenalaisti lasten itsestään selvän kuulumisen perheeseensä niin toisluokkalaisten kertoessa iltapäivien yksinäisyydestä erityisesti suhteessa kavereihin kuin vanhempiensa eron kokeneiden lasten kertoessa yksinäisyyden kokemuksista myös eroa edeltävästi suhteessa vanhempiin. Olennaista lapsille on suhteen laatu.

Väitöstutkimuksessani lapset kertoivat omakohtaisesti koetusta yksinäisyydestä etukäteisoletustani enemmän. Lasten näkökulmien kysyminen ja heidän ratkaisuehdotusten huomioonottaminen ovatkin tärkeitä. Yksinäisyyden rinnakkaiskäsite, kuulumattomuus, auttaa yksinäisyyden hienovaraisemmassa hahmottamisessa ja tunnistamisessa lapsi- ja perheammattilaisten työssä. Tutkimukseni pohjalta lasten yksinäisyyden käsittelyssä kannattaa säilyttää suhteellisuuden taju, ei vähätellä yksinäisyyttä, muttei myöskään kauhistella. Lasten pitkäkestoista ja haavoittavaa yksinäisyyttä on toki pyrittävä ehkäisemään ja ratkaisemaan yhteiskunnallisella tasolla. Toisaalta monenlaisiin siirtymiin ja niihin kietoutuviin muutoksiin liittyvä yksinäisyys voi lieventyä aikanaan. Lisäksi toivottu yksinolo on erotettava vastentahtoisesta yksinäisyydestä, kuten yksi tokaluokkalaisista tiivistää: ”Jos mä haluan olla yksin, ni sillon mä en oo yksinäinen.”

 

Kirjoittaja: YTT Outi Kauko väitteli joulukuussa 2018 Tampereen yliopistossa lasten yksinäisyydestä perhesiirtymissä. Kauko työskentelee Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä lasten neuropsykiatrian yksikössä sosiaalityöntekijän tehtävässä. Tutkijana Kauko on kiinnostunut lasten yksinäisyyden lisäksi myös sisaruudesta.

Kaukon väitöskirjatutkimuksen tuloksista on luettavissa kirjoitus myös Yle uutisissa. Lisäksi Kaukon haastattelu turvapaikanhakijalasten yksinäisyydestä on kuunneltavissa Yle Areenassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *