Narratiivinen altistusterapia

Narratiivinen altistusterapia (NET) on suhteellisen lyhyt traumaterapeuttinen interventio, jonka on katsottu olevan erityisen tehokas hoitomuoto vaikeasti traumatisoituneille potilaille. NET perustuu kognitiivis-behavioraaliseen, traumakeskeiseen lähestymistapaan. Myös autobiografisen muistin deklaratiivisten ja nondeklaratiivisten muistitoimintojen osuus traumaperäisten oireiden muodostumisessa ja niiden ylläpitämisessä ovat terapiassa keskiössä. Traumamuistojen katsotaan olevan kielellisesti vaikeasti tavoitettavissa ja terapiassa pyritään siihen, että muistoihin liitetään sensoristen, emotionaalisten, kognitiivisten ja fysiologisten elementtien lisäksi niihin kuuluva konteksti ja ne tulevat näin osaksi henkilön kronologista elämäkertamuistia. Tämän lisäksi terapian aikana keskeisinä elementteinä ovat altistus ja yhtenäisen narratiivin luominen henkilön elämästä käsittelemällä järjestelmällisesti sekä traumaattisia että myönteisiä kokemuksia henkilön elämästä. Näin ollen tapahtumien käsittely sekä emotionaalisella että kognitiivisella tasolla helpottuu. Tapahtumien intensiivinen läpikäyminen terapeutin johdolla toimii myös altistuksena henkilön omille emotionaalisille ja fysiologisille reaktioille ja työskentelyn myötä henkilö tottuu näihin reaktioihin.

Menetelmä on strukturoitu ja siitä on saatavilla yksityiskohtainen suomenkielinen manuaali, jota seuraamalla menetelmä on suhteellisen helposti opeteltavissa. Terapiaa voi toteuttaa käytyään muutaman päivän kestoisen koulutuksen. NETin on katsottu toimivan myös vertaishenkilöiden toteuttamana. NETin vaikuttavuustutkimuksia on listattu alla olevan linkin alle. Terapian neljä vaihetta on esitelty alla (Manuaali kokonaisuudessaan: Schauer, Neuner & Elbert, 2010).

Ensimmäisessä vaiheessa henkilön kanssa yhdessä käydään läpi NETin taustalla vaikuttavaa ajattelua traumasta ja sen vaikutuksista, sekä tarjotaan psykoedukaatiota oireista.

Toisessa vaiheessa henkilön elämänlanka asetellaan visuaalisesti esimerkiksi paperille tai köyden avulla lattialle. Elämänlanka alkaa henkilön syntymästä edeten kronologisesti ja sen loppuosa on rullalla kuvaamassa tulevaa elämää. Traumaattisia kokemuksia kuvaamaan käytetään kiviä ja myönteisiä elämänkokemuksia kuvaavat kukat. Tämä elämänlanka toimii työskentelyn rakenteena ja pohjana terapian ajan.

Kolmas vaihe käsittää useamman tapaamisen (3-12 tapaamista), joiden kesto on noin 90-120 minuuttia. Näiden tapaamisten aikana terapeutti käy henkilön kanssa läpi hänen elämänlankansa ja kaikki sille asetetut tapahtumat – sekä traumaattiset että myönteiset – yksityiskohtaisesti läpi.

Neljännessä vaiheessa, viimeisellä tapaamisella, koko elämänlanka käydään läpi yhteenvetona ja lopuksi voidaan pitää esimerkiksi lopetusseremonia.

NETistä on kehitetty myös oma versio lapsille, KIDNET (Ruf et al., 2012). Siinä työskentelytapoja ja harjoitteita on mukautettu lapsille sopiviksi esimerkiksi kuvien, pienoismallien ja esimerkkien avulla. Myös psykoedukaatio toteutetaan KIDNETissä ikätasoisesti.

Löydät suomalaisaineistosta tehdyn NET tutkimuksemme posterin täältä:ISTSS_posteri

OTA YHTEYTTÄ

kirsi.peltonen@tuni.fi