Tietoa tilastoista & perustietoa työelämän tutkimuksesta

Tältä sivullta löydät linkkejä suomalaisen työelämän tutkimuksen kannalta keskeisiin tietolähteisiin ja tilastoihin, niiden käsitteisiin sekä julkaisuihin. Tässä mainittujen lisäksi työelämätietoa kootaan ja työelämää tutkitaan useissa yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa sekä tutkimuslaitoksissa, kuten Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlassa, Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitrassa, Valtion taloudellisessa tutkimuskeskus VATT:ssa, Työterveyslaitos TTL:ssa, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:ssä sekä Palkansaajien tutkimuslaitos PT:ssä. Myös Kansaneläkelaitos KELA, Eläketurvakeskus ETK ja Työturvallisuuskeskus TTK julkaisevat työhön liittyviä selvityksiä ja tutkimuksia esimerkiksi kuntoutuksesta, sairauspoissaoloista, työkyvyttömyydestä sekä työsuojelusta.

 

TYÖVOIMATUTKIMUS, TILASTOKESKUS

Työvoimatutkimus on kerännyt tilastotietoja 15–74-vuotiaan suomalaisväestön työhön osallistumisesta, työllisyydestä ja työttömyydestä sekä työvoiman ulkopuolisten toiminnasta jo vuodesta 1959:

Tutkimus perustuu työikäiselle väestölle neljännesvuosittain tehtäviin puhelinhaastatteluihin. Tiedonkeruuta koordinoi ja eri maiden välillä yhdenmukaistaa Eurostat.

Keväisin julkaistavissa katsauksissa on laaja kooste työllisyydessä, työttömyydessä ja työsuhteissa tapahtuneista muutoksista.

Työvoimatutkimuksen keskeisimmät käsitteet ja niiden määritelmät: mitä tarkoittavat esimerkiksi työllisyysaste, työttömyysaste, työvoima, työllinen, työtön, osa-aika- ja määräaikainen työ?

 

TYÖSSÄKÄYNTITILASTO, TILASTOKESKUS

Työssäkäyntitilasto on vuositilasto, joka tuottaa alueittaista tietoa väestön taloudellisesta toiminnasta ja työssäkäynnistä. Tilaston henkilöperusjoukon muodostaa maassa vuoden viimeisenä päivänä vakinaisesti asuva väestö. Tiedot perustuvat pääasiassa hallinnollisiin rekistereihin ja tilastollisiin aineistoihin. Työssäkäyntitilaston siäsltämiä tietoa ovat mm. väestön pääasiallinen toiminta, ammatti, ammattiasema, työpaikkojen lukumäärä, työpaikan sijainti, väestön ja työvoiman koulutus- ja tulotiedot

 

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN TYÖLLISYYSKATSAUS JA TYÖNVÄLITYSTILASTO

Suomessa työllisyydestä ja työttömyydestä kootaan Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen ja työssäkäyntitilaston ohella kolmattakin tilastoa, josta vastaa työ- ja elinkeinoministeriö (TEM). Työllisyyskatsausta ja työnvälitystilastoa kootaan työ- ja elinkeinotoimistojen (TE-toimistojen) asiakkaista, avoimista työpaikoista sekä työvoimapoliittisista palveluista.

 

Työolotutkimus, Tilastokeskus

Työolotutkimus on vuodesta 1977 lähtien tehty laaja käyntihaastattelututkimus, jonka avulla seurataan työoloja ja niiden muutosta palkansaajien näkökulmasta. Työolot käsitteenä sisältää niin fyysiset, psyykkiset kuin sosiaaliset työympäristötekijät. Lisäksi tutkimus sisältää tietoa muun muassa työn ja perheen yhteensovittamisesta, palkansaajien eläkeaikeista ja työhistoriasta. Uusin työolotutkimuksen aineisto on kerätty vuonna 2018.

Videotallenne vuoden 2018 työolotutkimuksen julkistamistilaisuudesta:

Työolotutkimuksen uusimmat raportit:

Työolotutkimuksen keskeisimmät käsitteet ja määritelmät:

 

Työolobarometrit, työ- ja elinkeinoministeriö

Myös TEM kokoaa tietoa työelämän muutoksesta. TEM:n työolobarometrit ovat palkansaajaväestölle vuosittain tehtäviä haastattelututkimuksia. Tutkimuksen teemoja ovat töiden organisoiminen, työajat, palkkaus, työssä oppiminen ja vaikutusmahdollisuudet, syrjintä, kiusaaminen ja väkivalta, työkyky ja terveys, sekä työmarkkinanäkymät.

 

European Working Conditions Survey (EWCS), Eurofound

Euroopan työolotutkimus toteutettiin ensimmäisen kerran vuonna 1990, jonka jälkeen se on toteutettu viiden vuoden välein. Nykyisin EWCS kattaa käytännössä koko Euroopan. Tutkimuskyselyn soveltamisala on laajentunut merkittävästi ensimmäisestä tutkimuksesta, ja tutkimuksella pyritään antamaan kattava kuva työssäkäyvien miesten ja naisten jokapäiväisestä elämästä.

 

Tieto & trendit -asiantuntija-artikkelit ja ajankohtaisblogit, Tilastokeskus

Tilastokeskuksen Tieto & trendit -sivustolla julkaistavat asiantuntija-artikkelit ja ajankohtaisblogit tarkastelevat talouden, yhteiskunnan ja ympäristön tilaa ja kehitystä tilasto- ja tutkimustiedon valossa.

 

Yrittäjät Suomessa 2017, Tilastokeskus

Tilastokeskuksen Yrittäjät Suomessa 2013 -tutkimus. Raportti pohjautuu haastattelututkimukseen, jossa on selvitetty kattavasti yrittäjien – niin työnantajayrittäjien, maatalousyrittäjien kuin itsensätyöllistäjien – työtilannetta, työoloja ja toimeentuloa.

 

Itsensätyöllistäjät Suomessa 2013, Tilastokeskus

Tilastokeskuksen Itsensätyöllistäjät Suomessa 2013 -tutkimus. Kyseessä on Tilastokeskuksen ensimmäinen, kattavalla väestöotoksella toteutettu yksinyrittäjinä tai yrittäjämäisesti työskenteleviä koskeva surveytutkimus.

 

Tilastokeskuksen teemasivustoja

Tilastokeskuksen Maahanmuuttajat ja kotoutuminen -sivustolla kuvataan mm. maahanmuuttajataustaisten kotoutumista Suomeen ”Ulkomaista syntyperää olevien työ ja hyvinvointi” -tutkimuksen (UTH) tulosten kautta. Tilastokeskus on myös koonnut sivuilleen sukupuolten tasa-arvoon liittyviä tilastojulkaisuja.

 

TSR-Ontologia, Työsuojelurahasto

Työsuojelurahaston tuottama TSR-ontologia koostuu Työsuojelurahaston asiasanastosta ja Työsuojelusanastosta (TSK 35), joiden käsitteet on sijoitettu Yleisen suomalaisen ontologian (YSO) mukaiseen hierarkiaan.

 

Eläketurvakeskus (ETK) ja työurat

Eläketurvakeskuksen tutkimusta työurista ja niiden kehityksestä.

 

Työn tutkimuksen julkaisut & lehdet

 

Työpoliittisen aikakauskirjan tarkoituksena on edistää työpolitiikkaan liittyvää tutkimukseen ja asiantuntijuuteen perustuvaa keskustelua. Aikakauskirja koostuu artikkeleista sekä tilastoista. Työpoliittinen aikakauskirja ilmestyy neljä kertaa vuodessa ja sitä julkaisee työ- ja elinkeinoministeriö.

 

Palkansaajien tutkimuslaitos julkaisee neljä kertaa vuodessa ilmestyvää Talous & Yhteiskunta -lehteä, joka sisältää asiantuntijoiden artikkeleita kansantaloudellisista ja muista yhteiskunnallisista teemoista. Lehden tavoitteena on välittää tutkimustietoa yleistajuisessa muodossa, valottaa ajankohtaisen talouskehityksen taustoja sekä virittää keskustelua.

 

Työelämän tutkimus -lehden päämääränä on edistää työelämään ja työyhteiskuntaan kohdistuvaa tutkimusta, keskustelua ja kehittämistä. Vuodesta 2003 ilmestynyt Työelämän tutkimus -lehti on monipuolinen ja poikkitieteellinen tutkijoiden ja muiden asiantuntijoiden foorumi, jota julkaisee Työelämän tutkimusyhdistys ry.

 

Työväentutkimus -vuosikirja on työväestöä ja yhteiskunnallisia aiheita käsittelevä tieteellinen julkaisu, jonka painopiste on työn historiassa. Vuosikirjan kustantajana toimii Työväenperinne – Arbetartradition ry / Työväenliikkeen kirjasto.

 

Ammattikasvatuksen aikakauskirja on neljä kertaa vuodessa ilmestyvä tieteellinen julkaisu. Ammattikasvatuksen aikakauskirjan toimituskunnan jäsenet edustavat laajaa joukkoa ammatillisen koulutuksen asiantuntijoita

 

Lisäksi työelämään ja työmarkkinoihin liittyvää tutkimusta julkaistaan monissa muissakin tieteellisissä aikakauskirjoissa, kuten Aikuiskasvatus, Hallinnon tutkimus, Kuntoutus, Sosiologia ja Yhteiskuntapolitiikka -lehdissä.

 

Yleistajuisia lehtiä

 

StatFin-tilastotietokanta

Tilastokeskuksen tietokanta, jonka avulla voi tehdä helposti omia tilastotaulukoita tai -kuvioita esim. työvoimatutkimuksen datalla.