FLEXLIFE – Työn ajalliset joustot, myöhempi työura ja perheen arki (2014-2018)

(2014-2018)

Tutkimuksen johtaja: Jouko Nätti
Rahoittaja: Suomen Akatemia

Tutkimusprojekti tarkastelee työn ajallisen joustavuuden pitkän aikavälin sosiaalisia vaikutuksia sekä myöhemmälle työuralle että perhe-elämälle. Työuran suhteen tutkimme uran kestoa ja stabiliteettia, eläkkeelle jäämisen ajoitusta ja tyyppiä sekä tulotasoa. Perhe-elämässä kiinnostuksen kohteena ovat perheen perustamisen ajankohta ja lasten lukumäärä, avioliiton kesto ja avioeron riski.

Käytössämme on edustavia survey-aineistoja työoloista ja perheiden ajankäytöstä. Nämä aineistot on yhdistetty rekisteripohjaiseen seuranta-aineistoon. Yksilötasolla tällä seuranta-aineistolla voidaan tarkistella pisimmillään 35 vuoden jaksoa samojen vastaajien elämässä ja perhetasolla 13 vuotta.

Tutkimuksemme tuottaa lisää tietoa siitä, millaisissa olosuhteissa työn ajallisella joustavuudella on joko positiivisia tai haitallisia seurauksia suhteessa esimerkiksi työurien pidentämiseen.

Päätutkimuskysymyksemme ovat:

1)      Ajallisesti joustavan työn yleisyys ja ominaispiirteet yksilö- ja perhetasoilla Suomessa ja EU-maissa

2)      Millaisia ovat ajallisesti joustavan työn pitkän aikavälin sosiaaliset seuraukset a) työntekijöille, b) heidän puolisoilleen, ja c) heidän perheilleen.

Aineistot:

  • Suomalainen työoloaineisto 1977, 1984, 1990, 1997, 2003, 2008 ja 2013.
  • Ajankäyttöaineisto 1979, 1987–1988, 1999–2000 ja 2009–2010.
  • European Working Conditions Surveys (EWCS) 1990, 1995, 2000, 2005, 2010 (ja 2015).
  • Lisäksi projektin aikana kerätään teemahaastatteluaineisto

Hankkeen rahoittaja: Suomen Akatemia 2014-2018.

Lisätietoja hankkeen nettisivuilta