(2015-2016)

Koordinaattori: Tuula Heiskanen
Rahoittaja: Työsuojelurahasto

 

Tutkimuksessa tarkastellaan laadullisen tutkimuksen keinoin organisaatioon sitoutumisen ja tiedon jakamisen välisiä yhteyksiä. Kiinnostus kohdistuu erityisesti tietointensiivisiin yrityksiin, joissa tietopääomalla ja tiedon jakamisella on keskeinen rooli koko organisaation olemassa olon ja siellä tehtävän työn jatkuvuuden näkökulmasta. Tutkimuksen lähtökohtana on näkemys, jonka mukaan niin organisaatioon sitoutuminen kuin tiedon jakaminenkin edellyttävät vastavuoroisuutta ja luottamusta. Tutkimuksessa hyödynnetään sosiaalisen vaihdon teoriaa.

Tutkimuksissa ei ole juurikaan tarkasteltu organisaatioon sitoutumisen yhteyksiä tiedon jakamiseen. Jotta voidaan tavoittaa muuttunut työelämän todellisuus ja uudella tavalla organisoituneet työelämäsuhteet, tarvitaan sekä sitoutumisen että tiedon jakamisen tutkimuksessa uusia otteita. Tästä syystä tutkimushankkeessa kehitetäänkin sitoutumisen ja tiedon jakamisen tutkimisen metodologiaa ja menetelmiä.

Hankkeen tuottamilla tuloksilla on sekä tieteellistä että käytännöllistä arvoa ja merkittävyyttä työelämän tutkimuksen kentällä. Metodologiset kehittelyt ja uusi tutkimustieto palvelevat erityisesti tieteellistä merkittävyyttä. Hankkeen empiirisistä tapausanalyyseistä saatava yksityiskohtainen tieto palvelee niin osallistuvien yritysten omaa henkilöstövoimavarojen johtamista ja työkäytäntöjen kehittämistä kuin työelämän kehittämisen laajempiakin intressejä.