Rose - Robotit ja hyvinvointipalveluiden tulevaisuus

(2016 – 2020)

Tutkimusryhmän johtaja: Arto Laitinen
Rahoittaja: Suomen Akatemia

Digitaalinen vallankumous ja automaatio ovat nousseet valokeilaan, kun kehittyneet taloudet pyrkivät löytämään ratkaisuja ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin, kuten väestön ikääntymiseen ja hyvinvointipalvelujen kehittämiseen sekä hyvinvointipalvelujen tuottavuuteen.

Tekoälyn ja robotiikan kehitys on nähty yhdeksi keinoksi kehittää uusia palveluja, parantaa niiden laatua ja nostaa tuottavuutta. Ihmisten ja robottien vuorovaikutus on yksi merkittävimmistä tulevaisuuden teknologian haasteista. Tähän sisältyy kuitenkin monia eettisia, sosiaalisia ja poliittisia avoimia kysymyksiä, joihin tässä tutkimusprojektissa haetaan vastauksia.

Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteet ja filosofia ovat mukana laajassa Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen konsortiossa ”Robotit ja hyvinvointipalvelujen tulevaisuus”, jonka tavoitteena on arvioida ja kokeilla uuden sukupolven palvelurobotteja osana vanhuspalvelujen tuotantoa ja kehittämistä. Tästä saatuja kokemuksia on tarkoitus hyödyntää siten, että ne johtaisivat hoivateknologian ja palveluorganisaatioiden uudistamiseen sekä ennen kaikkea asiakkaiden tavoittelemien uusien palvelujen kehittymiseen.

Hankkeen www-sivut

Tutkimusryhmä

Tampereen yliopistolla tutkimusryhmän muodostavat yhteiskuntatieteistä:

tutkimusryhmän johtaja prof. Pertti Koistinen

YTT Lina Van Aerschot

FT, DI Tuomo Särkikoski

PsK, YTM Tuuli Turja

sekä filosofiasta:

tutkimusryhmän johtaja prof. Arto Laitinen

FT Jaana Parviainen

FT Jari Pirhonen